Kirjailijan polku houkuttelee

Minulla ei ole mitään tekosyitä, miksi en voisi alkaa kirjoittaa romaania. Aikaa on, itsekuria riittää. Olen tunnollinen ja tarkka. Noudatan aikatauluja ja suunnitelmia. Yksi este kuitenkin on. Riittääkö motivaatio? Se on se, mitä pyörittelen. Jaksanko ja viitsinkö sitoutua niinkin pitkään prosessiin kuin romaanin kirjoittamiseen? Lopahtaako minulta jossain vaiheessa into työstää tekstiä? Entä jos saan käsikirjoituksen valmiiksi, mutta siitä ei sitten olekaan kukaan kiinnostunut? Jos sitä ei edes julkaista? Olen huhkinut sen parissa monta vuotta. Viettänyt tuskaisia hetkiä. Jumittanut paikoillaan. Hionut, muokannut ja työstänyt loputtomiin jotain tiettyä yksityiskohtaa. Nähnyt kaiken vaivan ja sitten saan kustantamoilta vastaukseksi kiitosmuttaeikiitos.

Tämmöinen miettiminen saattaa tosin olla ihan turhaa, koska ei minulla ole kirjalle aihettakaan.

Osallistuin keväällä romaanikirjoittamisen kurssille, jossa inspiroiduin. Voisinko minä ehkä ryhtyä työstämään käsikirjoitusta? Tällä hetkellä tuntemukset vaihtelevat laidasta laitaan. Olen siinä vaiheessa, että tunnustelen, miltä kirjailijan polku tuntuisi.

Kirjoitusharjoitukset viikko-ohjelmaan

Koska kirjailijaksi oppii vain kirjoittamalla ja harjoittelemalla, olen ryhtynyt hommiin. Parhaillaan käyn läpi Niina Hakalahden teosta Syön aamupalaksi Eiffel-torneja. Siinä on punaisena lankana jokaiselle viikolle kaksi harjoitusta, jotka voi tehdä vartissa. Harjoituksia on vuoden jokaiselle viikolle eli yhteensä 104. Menossa on 19. harjoitus, joten matkaa vielä riittää. Onneksi tehtävät ovat niin helppoja, että niihin pääsee vaivatta kiinni. Toinen opas on Natalie Goldbergin Hyvä kaukainen ystävä – Kuinka kirjoittaa elämäntarina. Se on vasta ihan alussa, mutta Goldberg on lanseerannut termin treenikirjoittaminen, jossa kynä pidetään koko ajan liikkeessä. Tässäkin on tarkoituksena se, ettei heti suhtaudu tekstiinsä liian kriittisesti. Kirjoittamisesta on tarkoitus tulla osa päivittäistä rutiinia hampaiden pesun tapaan. Sitä ei saa miettiä liikaa, vaan tekstin pitää antaa vaan tulla riippumatta siitä, onko se hyvää vai huonoa. Tekstillä ei tarvitse olla mitään tavoitetta vaan se voi olla pelkkää tajunnanvirtaa.

Näiden kirjoitusharjoitusten tarkoitus on madaltaa aloittamiskynnystä ja kirjoittaa vapaasti. Tämä on minulle uutta, että ryhdytään heti kirjoittamaan ilman jonkinlaista suunnitelmaa. Kun on kyse työelämän teksteistä, painotan aina sitä, että suunnittele ensin ja kirjoita sitten. Luovassa kirjoittamisessa asia on toisinpäin. Liian tarkka suunnitelma kahlitsee.  Pitää antaa alitajunnan puhua. Kun lukee kirjoitusharjoituksen tehtävänannon, pitää ryhtyä heti kirjoittamaan, eikä saa miettiä liikoja. Tekstejä ei tarvitse näyttää kenellekään, joten häpeäkynnystä ei ole.

Alitajunta mukaan

Kieltämättä minulle on sattunut sellaisia välähdyksiä, että jokin aihe on alkanut viedä, kun kirjoittaa ilman kontrollia. Aiemmin olen suhtautunut epäilevästi kirjailijoiden kertomuksiin siitä, miten etukäteen ei ole voinut tietää lopputulosta. Että tää päähenkilö vaan halusi tehdä näin. Tai että emmä voinutkaan kirjoittaa äidistä, kun se jäi niin irralliseksi. Voiko todella niin tapahtua, että luovaa tekstiä kirjoittaessa asiat vaan alkavat mennä johonkin suuntaan? Onko vastaus alitajunta? Että sieltä jostain uumenista voi tosiaan pulputa tekstiä, jonka sisältöä ei etukäteen tiedä?

Sellaisen opin olen myös saanut, että on hyvä kirjoittaa ensin paljon ja taas liikaa miettimättä. Antaa vaan tulla tekstiä massoittain, jotta on tavaraa, jota työstää. Minulla ei tosiaan ole kunnollista aihettakaan romaanille, ja tätä massantuottamismetodia voi kuulemma käyttää niinkin, että kirjoittaa ja kirjoittaa ja sitten aihe jotenkin jäsentyy sitä kautta. Tässä minulla on vielä harjoittelemista.

Koska olen luonteeltani päämäärätietoinen ja minun on hankala kestää keskeneräisyyttä, minulle on ollut vaikeaa tuottaa tekstiä, jolla ei ole mitään varsinaista käyttöä. Osaan kyllä poistaa käyttökelvotonta tekstiä, mutta että kirjoittaisin ihan vaan ilman mitään päämäärää, on minusta vielä outoa. Mutta aivan varmasti hyödyllistä ja kehittävää. Kaikenlainen kirjoittaminen kun on lopulta kannattavaa ja kaikki kirjoittaminen tukee toisiaan.

Lupaan yrittää

Aion lisätä päiviini tai edes viikkoihini ei-tavoitteellista kirjoittamista, jota en julkaise sellaisenaan missään. Annan sanojen soljua tekstiksi joko käsin kirjoittamalla tai koneella näpyttelemällä. Otan harjoitukset osaksi rutiineja, mutta en pidä niistä liian tiukasti kiinni. Katsotaan johtaako tämä tapa mihinkään. Jos ei johda, olen ainakin yrittänyt. Toisaalta odotan kiinnostuneena, voisiko alitajunnasta pullahtaa sellaisia aiheita tai teemoja, joista lähtisin työstämään romaania. Lupausta kirjasta en uskalla antaa, koska silloin jumitun siihen, että valmista on pakko syntyä johonkin tiettyyn aikatauluun mennessä. Mitään ei tietenkään synny, jos ei kirjoita. Näin isoja juttuja ei voi pyöritellä vaan päässään.

Sen lupaan, että pidän kanavat auki. Kirjoitan ja luen paljon joka tapauksessa. Osaan nyt vähän paremmin tutkailla kirjojen kieltä, henkilöitä, kerrontaa, rakennetta ja niin edelleen, mikä sekin on kiinnostavaa. Yritän rikkoa rajojani ja heittäytyä, mikä tekee valtavan hyvää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s