Joulunovelli: Luumujenhakureissu

Taru jäi bussista ja raahasi kantamuksiaan kotitaloa kohti. Joululomalla tarvittavat vaatteet oli sullottu urheilukassiin ja paketit olivat isossa muovikassissa. Takana oli raskas tenttiviikko, ja hän odotti kovasti, että pääsee vanhempiensa hoteisiin lepäämään.

         Talo näytti jotenkin yksinäiseltä metsän laidassa. Lumi pehmensi maisemaa, mutta pimeys ympäröi taloa. Keittiön ikkunassa paloi sentään tuttu kynttelikkö. Rappuset oli harjattu lumesta, mutta kuusenhavuja ei ollut vielä aseteltu oven eteen.

         Lähemmäs päästyään Taru huomasi, kuinka kipeästi puutalo olikaan uuden maalin tarpeessa. Hän henkäisi ja silitti talon pintaa ennen kuin avasi oven.

         – Huhuu, kotona ollaan. Taru pyyhki jalkansa ja nosti kassit sisälle. Tuoksui piparkakuilta. Räsymatot lojuivat läjässä eteisen nurkassa. Ne vietiin aina jouluisin lumihankeen raikastumaan.

         – No tervetuloa ja hyvää joulua, äiti tuli vastaan eteiseen ja pyyhki kätensä esiliinaan. Hän halasi Tarua kevyesti. Äidillä paloi poskilla punaiset läikät. Hän oli varmasti touhunnut monta päivää ja laittanut joulua. Sitä Taru arvosti. Oli ihanaa päästä valmiiseen pöytään ja nauttia kaikista herkuista. Koti kiilsi ja oli tunnelmallista, kun läheiset kokoontuivat yhteen.

         – Tule peremmälle.

         Äiti vaikutti ilahtuneelta. Hän katsoi esikoistaan lempeästi.

         – Ihanaa olla kotona. Mulla on ollut niin  hirveesti läksyjä ja tenttejä, että on kiva päästä huilaamaan.

         Taru kantoi tavaransa vierashuoneeseen. Äiti ei ollutkaan pedannut sänkyä valmiiksi, vaan lakanakääröt pötköttivät päiväpeitolla. Hän ryhtyi purkamaan kassien sisältöä vaatekaappiin.

         Isä tuli ovelle. Hän rykäisi kurkkuaan ja nojasi ovenkarmiin. Isän tukka oli harmaantunut ja harventunut. Flanellipaita näytti nuhjuiselta.

         – Haluutko mennä saunaan illalla?

         – Hyvä ajatus, mielelläni.

         Isä näytti olevan selvin päin. Jos tämä joulu menisi ilman kommelluksia, Taru toivoi.

         – Käyn laittamassa sen sitten lämpiämään, isä totesi ja lähti ontumaan kellariin. Jalka ei ollut vielä kunnolla parantunut. Työpaikan pikkujoulut olivat venähtäneet, ja sen seurauksena isä oli loukannut jalkansa. Pikkujoulureissu oli kestänyt tyypilliseen tapaan muutaman päivän. Sen verran Taru tiesi. Äiti vaikeni asiasta kuin muuri, mutta Tea-Mari oli kertonut Tarulle. Siskokset soittelivat säännöllisesti ja vaihtoivat kuulumisia.

         Jouluaattoa viettämään tulisivat myös Tea-Marin perhe, Timo ja Lenita sekä Liina-täti. Yhteensä kymmenen henkeä. Joulua oli aina vietetty perinteisesti täällä kotona, eikä Taru osannut kuvitella lähtevänsä silloin mihinkään muualle.

         Äiti kuului ahkeroivan keittiössä. Hetken päästä hän koputti vierashuoneen ovelle.

         – Taru. Minun pitäisi käydä vielä kylällä kaupassa, kun unohdin ostaa luumuja. Voitko ottaa lanttulaatikot puolen tunnin päästä uunista? äidin ääni kuului oven läpi.

         – Joo. Mene vaan kauppaan.

         Taru viikkasi loput vaatteensa kaappiin ja meni keittiöön vahtimaan laatikoita. Piparkakut jäähtyivät ikkunatasolla, ja kauralastut olivat jo rasiassa. Lohipasteijat lepäsivät leivinliinan alla. Taru maistoi yhtä. Se oli juuri niin hyvää kuin äidin tekemät leivonnaiset aina olivat. Taru lämmitti pannussa glögiä ja otti kaapista rusinoita ja manteleita sekaan. Alahyllyllä oli avaamaton pussillinen luumuja.

***

Saunan lämmössä Taru nojautui seinään ja sulki silmänsä. Hän heitti jo kolmannen kauhallisen vettä kiville. Olen vielä hetken tässä ennen kuin menen suihkuun.

         Äidin kauppareissu oli venähtänyt. He olivat odottaneet jo monta tuntia. Jalan kauppaan käveli 20 minuuttia, ja äidin olisi pitänyt tulla takaisin. Mihin äiti oli mennyt? He eivät ehtineet jutella kunnolla, kun äiti jo kiiruhti kauppaan.

         Yleensä isä oli se, jonka menoista ei tiedetty. Taru oli joskus miettinyt, oliko tällä toinen nainen jossain. Äiti ei hiiskunut isän menoista mitään, vaan teki parhaansa, että kaikki näyttäisi normaalilta. Olikohan kotona tapahtunut jotain? Isä ja äiti asuivat nykyään kahdestaan, kun Tarukin opiskeli toisella paikkakunnalla. Hän ei ollut enää tarkkaan perillä kodin tapahtumista.

         Isä odotti Tarua saunasta. Hänellä oli kulmat kurtussa ja ryhti lysähtänyt.

         – Kello on yhdeksän, eikä Maire ole tullut. Onkohan se liukastunut matkalla? Tai jäänyt bussin alle? isä puhui hengästyneesti.

         – Odota, puen päälle, niin mennään ulos katsomaan, Taru sanoi.

         Ulkona oli tähtikirkas taivas. Pikku pakkanen pisteli poskia, ja märät hiukset tuntuivat kylmiltä pipon alla. Yksissä tuumin he lähtivät kävelemään tien reunaa kohti. Lähimmät naapurit asuivat kilometrin päässä, eikä kuulunut mitään ääniä. Taru tarkkaili isäänsä, jolle tilanne oli uusi. Äidin takia ei ollut tarvinnut koskaan olla huolissaan. Äiti oli hiljaisesti osaansa tyytyväinen ja hoiti kotia. Jostain syystä Taru ei uskonut, että äidille olisi sattunut jotain. Hän ei ollut maininnut isälle kaapista löytyneistä luumuista mitään.

         He saapuivat lähikaupalle. Se oli jo sulkenut ovensa. Paluumatkalla isän silmät kiilsivät. Hän kaivoi kädet täristen taskusta tupakat ja imi ahneesti savua keuhkoihin.

         – Kyllä nyt täytyy jotain tehdä, kun kellokin tulee kymmenen. Jos Maire on vaikka ryöstetty, isä alkoi kuulostaa tuskaiselta.

         Taru ei osannut lohduttaa.

         – Minä ilmoitan poliisille, isä päätti.

         Sisällä oli ummehtunutta ja hiljaista. Isä meni suoraan puhelimen luokse riisumatta päällysvaatteitaan. Lumiset jäljet seurasivat häntä.

         – Täällä on Seppo Paajanen, iltaa. Kun vaimoni ei ole tullut kotiin kauppareissulta. Hänen piti vain käydä ostamassa luumuja.

         Isän pää nyökkäsi puhelimeen.

         – Viisikymmentäkolmevuotias, ruskeat, lyhyet hiukset…

         Taru lähti olohuoneesta ja mietti ankarasti. Hän nousi portaat yläkertaan ja astui vanhempiensa makuuhuoneeseen. Äidin yöpöydällä oli auki parisuhdekirja kohdasta Uutta tietoa itsestä ja toisesta. Onkohan niillä kuitenkin menossa jokin kriisi? Taru mietti. Toisaalta ei ollut yhtään äidin tapaista olla ilmoittamatta poissa. Sitä isäkin tuntui kertovan poliisille alakerran puhelimessa.

* * *

Maire painoi oven kiinni. Sydän hakkasi rinnassa, ja poskia kuumotti. Äkkiä bussipysäkille. Hän pakotti itsensä kävelemään rauhallisesti. Huomaamattaan hän puristi kauppakassiaan niin, että käsi meni aivan jäykäksi.

         Bussissa ei ollut onneksi yhtään tuttua, ja Maire päästi hengityksensä kulkemaan vapaasti. Hän jäi pois keskustassa ja suuntasi kulkunsa hotelliin.

         – Tervetuloa! Huone 305 käytävän päässä vasemmalla, vastaanottovirkailija ojensi hänelle avaimen.

         Sviitti oli taivaallinen. Parisänky oli miltei kaksi metriä leveä. Ikkunat avautuivat torille, ja niitä kehystivät muhkeat samettiverhot. Seinällä oli valtava televisio. Lasipöydälle oli katettu kaksi lasia ja samppanjapullo.

         Maire heittäytyi sängylle. Vapaa! Hän avasi pullon ja maisteli kirpeänkuplivaa juomaa. Lasi kädessään hän meni kylpyhuoneeseen. Siellä oli hänen toiveensa mukaan kylpyamme. Maire laski ammeeseen kuumaa vettä ja lorautti limentuoksuista kylpyvaahtoa pullosta. Hän riisuutui ja laskeutui veteen.

         – Rauhallista joulua, hän sanoi ääneen.

         – Kerrankin joulu ilman passaamista. Yrittäkööt selvitä siellä itsekseen, mutta minä nautin nyt.

         Jouluaattoaamuna Maire lojui sängyssä. Hän söi suklaakonvehteja ja hedelmiä. Televisiossa pyöri jouluohjelma.

         Iltapäivällä ovelta kuului koputus. Maire sitoi aamutakin vyön kiinni ja riensi avaamaan oven.

         Komea nuorimies rykäisi ja astui sisään. Hän oli pukeutunut tyylikkäästi ja tuoksui hyvälle. Maire piti näkemästään.

         Mies työnsi edellään tarjoiluvaunuja.

         – Tässä on illallisenne, rouva. Hyvää joulua.

***

Tapaninpäivän jälkeisenä päivänä poliisi sai soiton kadonneen rouvan mieheltä. Vaimo oli palannut kotiin täysissä voimissaan. Hän oli halunnut viettää joulun yksinään kotikaupunkinsa hotellissa. Huoneen hän oli varannut jo marraskuussa.