Kun olet saanut tekstisi siihen vaiheeseen, että se on enää pintasilausta vaille valmis, olet jo pitkällä.
Olen aiemmin kirjoittanut kirjoitusprosessista. Viimeistelyvaihe on vähän kuin jäähdyttelyä. Suosittelen taas, että lepuutat tekstiäsi muutaman tunnin tai mielellään yön yli ennen kuin tarkistat kaikki yksityiskohdat.
Esittelen joitain sähköisiä apuvälineistä, joista on hyötyä tarkistusvaiheessa.
Apuvälineitä tekstin viimeistelyyn
Kielitoimiston sanakirja on ihan ehdoton apuväline kaikille kirjoittajille. Aiemmin tämä oli saatavilla vain painettuna – kolme muhkeaa kirjaa. Kun sanakirjaan tuli päivityksiä, piti ostaa koko kirjasarja. Painettua versiota on kyllä mukava käyttää. Minä ainakin tykkään selata sanakirjaa ja tehdä siihen vaikka merkintöjä.
Kielitoimiston sanakirja on Kotimaisten kielten keskuksessa laadittu suomen yleiskielen sanakirja. Sanakirja antaa tietoa sanojen merkityksistä, käytöstä ja tyylisävyistä samoin kuin taivutuksesta ja oikeinkirjoituksesta. Sanakirjassa on yli 100 000 hakusanaa.
HUOM. Kielitoimiston sanakirjasta on toistaiseksi käytettävissä rinnakkain kaksi erilaista versiota. Osoitteessa kielitoimistonsanakirja.fi on uusin, helmikuussa 2020 ilmestynyt, sisällöltään päivitetty versio. Tässä versiossa voi tehdä hakuja vain hakusanoista, mutta hakuominaisuuksia monipuolistetaan myöhemmin.
Tuon version rinnalla on käytettävissä 6.6.2018 julkaistu versio, jonka sisältöä ei ole päivitetty, mutta jossa voit tehdä hakuja myös koko tekstistä sekä etsiä sanojen taivutusmuotoja.
Jäämme siis odottamaan, että nämä kaksi versiota yhdistetään.
TEPA-termipankin sanastot, sanakirjat ja termitietokannat sisältävät yli 365 000 termitietuetta, joissa on erikoisalojen termejä ja määritelmiä. TEPAn yleisimmät kielet ovat suomi, ruotsi, englanti ja saksa. Sanastokeskus TSK:n ylläpitämässa termipankissa on sekä Sanastokeskuksen että muiden asiantuntijoiden laatimia aineistoja, ja sen käyttö on ilmaista.
TEPAn aineistot on yhdistelty sanastoryhmiksi aineiston tyypin tai lähteen perusteella. Oletusarvoisesti haku tehdään kaikkiin aineistoihin. Haun voi myös rajoittaa tiettyihin sanastoryhmiin valitsemalla yhden tai useamman sanastoryhmän.
Valtavasti kielitietoa löytyy Kotimaisten kielten keskuksen sivuilta. Kielenhuolto-osion alla on muun muassa Kielitoimiston ohjepankki, jossa on vastauksia monenlaisiin oikeinkirjoitusta, kielioppia ja nimiä koskeviin kysymyksiin. Ohjepankkiin on koottu keskeisimmät kieli- ja nimiohjeet muun muassa Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaasta, Kielitoimiston nimioppaasta ja Kielitoimiston kielioppioppaasta.
Ohjepankin sivustolla voit jättää palautetta, jos et löytänyt vastausta johonkin tiettyyn kielikysymykseen.
Kirjoittajan ABC-kortti on syntynyt Suomen virtuaalikielikeskuksen yhtenä osahankkeena vuosina 2003—2006. Kuusi tekijää on koostanut helppokäyttöisen sivuston, jossa on oma osionsa kielenhuollolle.
Jos tuntuu, ettei Kotuksen sivuja jaksa kahlata läpi, täältä voi löytää nopeasti etsimänsä.
Trimmaa kielesi kuntoon
Jos haluat testata kielitaitoasi, voit tehdä erilaisia testejä.
Ylen sivuilla on on testi nimeltään Onko sinusta kielipoliisiksi. Kysymyksiä on 13.
Kotuksen sivuilla on oikea testaajan paratiisi. Kannattaa ehdottomasti vierailla ja kokeilla erilaisia kieli- ja nimitestejä.