Kaikenlainen luova toiminta on hyvästä ja virkistää mieltä. Joku tykkää muovata savea, toinen tanssii, kolmas soittaa instrumenttia.
Joku vapauttaa energiaansa kirjoittamalla.
Luova kirjoittaminen ja lukeminen eheyttävät. Tarinat tuovat kaivattua vastapainoa arkielämälle, kun pääsee aivan toisiin maailmoihin. Runojen kirjoittaminen ja työstäminen auttaa käsittelemään erilaisia tunteita ja jäsentämään ajatuksia. Kirjoittamalla tai lukemalla voi löytää tasapainoa ja säädellä tunteita kaikessa rauhassa.
Lukeminen hoitaa ja virkistää
Lukemisella on myös paljon hoitavia ominaisuuksia, vaikka se joskus passiiviseksi mielletäänkin. Keskittynyt lukija antautuu tekstin vietäväksi ja uppoutuu tarinaan. Ulkomaailmaa ei ole. On vain kirja ja lukija. Syvän lukukokemuksen jälkeen tuntuu virkistyneensä.
Kaikenlainen lukeminen tekee hyvää. Kannattaa kuunnella sisäistä ääntään, minkälainen kirjallisuus puhuttelee.
Lukemisesta tulee terapeuttista, kun kirja tarjoaa elämyksiä ja oivalluksia. Kirjallisuus auttaa etäännyttämään voimakkaita tunteita herättävät asiat. Pelkojen ja ahdistusten käsittely on helpompaa. Itseymmärrys lisääntyy.
Kirjoittaminen eheyttää
Päiväkirja, omaelämäkerta ja omaelämäkerrallinen fiktio tai runous ovat esimerkkejä niin sanotusta hoitavasta kirjoittamisesta. Päiväkirjaa on perinteisesti pidetty paikkana, jolle voi uskoutua ja vuodattaa syvimmät tuntonsa ilman pelkoa, että joku lukisi niitä. Tästä hieman pidemmälle vietyjä lajeja ovat omaelämäkerralliset kirjoitukset. Kun niitä työstää pidemmälle, kokemus voi olla hyvinkin eheyttävä. Runoa riimitellessä pystyy etäännyttämään itsestään ikävän kokemuksen, kun pohtii sanavalintoja, muotoja ja henkilöhahmoja. Kurinalaisempi toiminta antaa tilaa älylliselle ja kriittiselle minälle.
Kirjoittaminen on lähellä puhumista, mutta se ei ole sama asia. Jos juttelee terapeutin kanssa, keskustelussa on mukana vuorovaikutusta. Omassa rauhassa saa kirjoittaa ilman keskeytyksiä tai vastavuoroisuutta. Ikävät tunteet, kuten häpeän, vihan tai katkeruuden, voi valuttaa paperille ilman esteitä. Kirjoitusta voi työstää jälkikäteen toisin kuin puhetta, joka on mielessä vain muistona.
Terapiakirjoittamisessa käsitellään tunteita
Kirjallisuusterapiaohjaaja Markku Hattula kuvaa terapiakirjoittamista näin:
”Olen työskennellyt kymmeniä vuosia luovan kirjoittamisen ryhmien kanssa ja kirjoittamista terapiamenetelmänä käyttävien ryhmien kanssa. Uskon, että kirjoittaminen on aina terapeuttista, tähtäsipä se sitten romaanin, runoteoksen tai kesäteatterinäytelmän kirjoittamiseen. Terapiakirjoittamisen ryhmiin osallistujien motiivi on lähinnä omien tunteiden käsittely, ei niinkään oman kirjan tai näytelmän julkaiseminen.”
Markku Hattula on nähnyt monta kasvutarinaa, kun kirjoittaja saa purkaa traumaattisia kokemuksiaan ja sukeltaa syvään sisimpäänsä. Myöhemmin pelkästään tunnelukkojen purkamiseen tähdännyt kirjoittaminen voi johtaa siihen, että henkilö tahtookin julkaista omaelämäkerrallisen teoksen.
Hattulan mukaan kirjallisuusterapeuttisessa vertaisryhmässä on ihmeellinen voima. Tämä voima rohkaisee tuomaan vaikeita, hävettyjä ja vaiettuja asioita esiin. Kirjoittaminen voi olla helpompaa kuin puhuminen. Tarvitaan siis lupa kirjoittaa omista kokemuksista ja tunteista, jotka on saatettu piilottaa vuosikausiksi.
Mistä sitten löytää uskallusta kirjoittaa rankoista asioista?
Täytyy kaataa vanhoja rajoja ja luutuneita ajatusmalleja. Lapsena koetut vääryydet voivat vauhdittaa purkautumista. Ne halutaan tuoda päivänvaloon ja nujertajista halutaan saada voitto.
Häpeä on niin voimakas tunne, että häpeällisten kokemusten lisäksi kirjoittaja saattaa hävetä myös tekstiään. Silti sekin tunne on hyvä kohdata. Kun uskaltaa kirjoittaa häpeällisestä kokemuksesta ja lukea tekstin turvallisessa ryhmässä muille, häpeä hellittää. Ryhmässä on turvallista keskustella häpeätekstin nostattamista tunteista yhdessä.
Kipeitä asioita ei ole tosiaan mukava muistella. Kirjoittaja saattaakin pelätä, että piiloon painetut tunteet aktivoituvat ja joutuu elämään uudelleen kipeät muistot. Tämä on osittain totta, mutta kirjoittamisen jälkeen olo usein helpottuu. Kun vuodattaa paperille vihaa, raivoa tai häpeää, ei tarvitse pidätellä. Ikävien tunteiden voima saattaa heiketä.
Jotkin eletyt kokemukset saattavat olla niin rankkoja, että niiden saattaminen paperille tuntuu isolta esteeltä. Häpeä ja perheen sisäiset salaisuudet voivat tukkia suumme, eikä niiden käsitteleminen kirjoittamalla tunnu yhtään mukavalta. Silti se voi olla kaiken vaivan arvoista. Terapeuttinen kirjoittaminen voi vapauttaa ja helpottaa oloa. Se lisää myös itseymmärrystä.
Lähteenä käytetty teosta Sanojen sylissä, Markku Hattula ja Kristiina Svensson, Maahenki 2009
Elämänpuu-blogi 