Uncategorized

Mitä selkokieli on?

Selkokielen merkitys korostui koronatiedottamisessa. THL:n mukaan selkoviestinnän tarve oli suuri keväällä. Kansalaiset eivät ymmärtäneet tiedotteiden sisältöä, eikä viesti mennyt perille. Kun koronatiedote sitten muokattiin yleiskielestä selkokielelle, viesti meni paremmin perille.

Mitä selkokieli oikein on?

Tässä selkokielen määritelmä suoraan Selkokeskuksen sivuilta:

Selkokieli on yleiskieltä helpompaa suomea. Selkokieli on suomen kielen muoto, jossa kieltä on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Se on suunnattu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää yleiskieltä.

Selkokielestä hyötyvät ihmiset, joiden kielitaito on heikompi kuin muilla. Esimerkiksi maahanmuuttajat ja muut, joiden äidinkieli ei ole suomi, ymmärtävät paremmin selkokieltä. Myös ihmiset, joilla on kehitysvamma, lukivaikeus tai muistisairaus hyötyvät selkokielestä.

Selkokielen tarve on kasvanut, koska Suomessa on aiempaa enemmän maahanmuuttajia, muistisairaiden määrä on kasvanut ja nuorten lukutaito on heikentynyt. Arviolta selkokieltä tarvitsee noin 11–14 prosenttia kansalaisista, mikä tekee 650 000–750 000 henkilöä. Aika paljon minusta.

Selkokielen pitäisi olla jokaisen kirjoittavan asiantuntijan repertuaarissa, sanotaan selkokielen webinaarissa. Hieno tavoite, mutta kun edes selkeitä sähköposteja ei aina osata kirjoittaa, niin miten sitten selkokielisiä tiedotteita.

Itsekään en ole opiskellut selkokieltä, mikä nyt harmittaa. Olen kansantajuisen kielen kannattaja ja osaan kyllä kirjoittaa selkeää kieltä. Selkokieltä haluan vielä opiskella.

Tarkennan vielä, että selkeä yleiskieli ja selkokieli tarkoittavat eri asioita.

Paljonhan meillä on vielä tehtävää, jotta kaikki ymmärtäisivät lukemaansa.

Mietin esimerkiksi tutkimusartikkeleiden kieltä. Niissä on valtavan pitkiä ja vaikeita lauserakenteita, pitkiä kappaleita ja termejä, mikä tekee lukemisesta erittäin raskasta. Jos lauseita ja kappaleita voisi lyhentää ja termejä avata, teksteistä tulisi jo sillä ymmärrettävämpiä. Eikös tiede kuulu kaikille?

Vaikea kieli estää ihmistä toimimasta yhteiskunnassa. Jos hän ei ymmärrä lukemiaan ohjeita, ei hän myöskään osaa toimia niiden mukaan. Tulee kielimuuri. Sen tajuaa jokainen, joka on yrittänyt asioida ulkomailla eikä ymmärrä maan kielestä mitään.

Selkokielen tarkoitus on auttaa ihmisiä toimimaan.

Kirjoitettu selkokieli

Suomessa on kehitetty selkokirjoitusohjeita jo 1980-luvulta asti. Ohjeissa korostetaan sitä, mikä on selkolukijalle helppoa ja mikä vaikeaa.

Selkotekstejä voi kirjoittaa suoraan tai sitten lähtötekstiä voi muokata selkokielelle.

Lisäksi pitää miettiä selkotekstin viestinnällistä tehtävää. Esimerkiksi selkouutinen on toisenlainen teksti kuin viranomaisen tiedote. Selkokirjoittajan on otettava huomioon, mistä tekstilajista hänen tekstissään on kyse.

Puhuttu selkokieli

Selkokielinen puhe auttaa keskustelijoita ymmärtämään toisiaan ja rohkaisee keskustelijoita osallistumaan. Selkokielen kirjoitusohjeita voi osittain hyödyntää myös puheessa. Puhuttu kieli on kuitenkin nopeatempoisempaa, ja puheessa kielelliset valinnat pitää tehdä sekunneissa.

Myös puhetilanne vaikuttaa käytettyyn kieleen. Viranomaisen kanssa käytetään erilaista kieltä kuin ystävän kanssa jutellessa tai ravintolassa. Onneksi vuorovaikutustilanteissa on helppo kysyä, jos ei ymmärrä, mitä toinen tarkoittaa.

Yle lähettää uutisia selkosuomeksi päivittäin. Joskus kuuntelen puolella korvalla tavallista uutislähetystä, enkä muista kuulemastani juuri mitään. Silloin on helpotus, kun tavallisten uutisten perään tulee selkouutiset. Niistä viimeistään ymmärtää, mitä maailmalla on tapahtunut. Uutistenlukija artikuloi selkeästi ja hitaasti.

Lähteet
https://selkokeskus.fi/

Selkokielen webinaari 12.8.2020 Tiedekulmassa

Ajankohtaista koronasta selkokielellä

 

Yksi vastaus artikkeliiin “Mitä selkokieli on?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s