Uncategorized

Lukeminen kehittää kirjoitustaitoa

Tämähän jo tiedetään, että pikkulapsille pitää lukea paljon, jotta heidän kielitaitonsa kehittyy. Minusta lukeminen on ollut kivaa yhteistä puuhaa silloin kun omat lapseni olivat pieniä. Lapset käpertyivät kylkeen kiinni ja kuuntelivat keskittyneesti. Välillä he kysyivät jotain, johon ei itselläkään ollut vastauksia.

Teini-iässä monet tytöt lukevat paljon, mutta pojat eivät niinkään. Tämä on tietenkin karkea yleistys. Lukemisharrastusta on hyvä tukea. Oma poikani luki teini-iässä tosi vähän, mutta yksi kirja koukutti hänet. Synttärilahjaksi saatu Zlatan-elämäkerta vei mennessään. Muistan kun olin hänen huoneessaan ja höpöttelin jotain tyhjänpäiväistä. Poika makasi säkkituolissa ja sanoi: ”Voitsä olla hiljaa, ku mä luen?” Paras palkinto äidille. Suuni meni heti suppuun.

Kirjojen lukeminen voi olla kausittaista. Ne vaativat keskittymistä, eikä aina oikein löydä sellaista hetkeä, että tekisi mieli lukea. Joskus taas haluaa ahmia koko ajan lisää kirjoja.

”Meillä on kuuden naisen lukupiiri, joka on kokoontunut yli 10 vuotta.”

Lukeminen tekee hyvää kielitajulle. Sen lisäksi tarinat kuljettavat meidät pois arjesta ja tarjoavat kaivattuja lepohetkiä. Monesti kirjoista myös oppii paljon.

Meillä on kuuden naisen lukupiiri, joka on kokoontunut yli 10 vuotta. Luemme yhdessä valitun kirjan ja keskustelemme siitä. Lukupiiristä on tullut minulle todella tärkeä. Nyt koronan takia emme ole kokoontuneet, ja sielussani on valtava kaipuu. Josko keväällä voisimme taas tavata?

Lainaan lähes kaikki lukemani kirjat kirjastosta. Nostan Elämänpuun Instagram-tilillä aina välillä lukemiani kirjoja esille. Käypä katsomassa!

Luova kirjoittaminen vapauttaa kokeilemaan

Yleensä työelämän tekstit ovat asiapitoista kirjoittamista. Kyllä niissäkin on luovuudelle tilaa, ei sillä. Mutta tekstilaji sitoo aika paljon ja asettaa kielellisiä vaatimuksia. Asiateksteissä noudatetaan myös kielioppisääntöjä ja lauserakenteita. Ja monesti ajattelemme, että asiantuntijan pitää tuottaa kuivakkaa tekstiä.

Luovassa kirjoittamisessa on lupa irrotella ja rikkoa totuttuja sääntöjä. Sellainen sanonta on, että kun osaa säännöt, sitten niitä voi tietoisesti rikkoa. Kaunokirjallinen teksti kestää enemmän poikkeuksia asiatyylistä.

”Luova kirjoittaminen tukee monin tavoin kielitajua.”

Kun opiskelin suomen kieltä, valitsin opintoihini mukaan myös luovaa kirjoittamista. Luovalla kirjoittamisella ajatellaan kaikkea kaunokirjallista tekstiä: runoja, novelleja, romaaneja.

Luova kirjoittaminen tukee monin tavoin kielitajua. Jos asiatekstikurssit puuduttavat, voi vaihteeksi osallistua luovan kirjoittamisen kurssille.

Eikä luova kirjoittaminen ole helppoa. Muutaman sivun novellin kirjoittaminen on yllättävän työlästä. Kun ajattelee sitä aikaa, jonka käyttää lukemiseen, kirjoittaminen on kymmenen kertaa hitaampaa. Ei ihme, että romaania voi joku kirjailija työstää monta vuotta.

Haaveissa novellikokoelma

Minä olen osallistunut novellikursseille ja haaveilen edelleen novellikokoelman julkaisemisesta. En tiedä, ovatko nämä vain tyhjiä sanoja, koska olen hokenut tätä jo piiiitkään. Saimme sentään yhdellä novellikurssilla tehtyä kirjoittajien yhteisen antologian – Paha tapa – , jossa on minultakin pari novellia. Onhan sekin jotain. Ainakin alku.
Parhaiten luovan kirjoittamisen makuun pääsee minusta harjoitusten avulla. Eikä niitä tule kotona tehtyä, vaan tunnilla yhdessä muiden kanssa.

Jännittävin hetki on lukea omaa tekstiään ääneen. Minä tarvitsisin enemmän aikaa kypsytellä tekstejäni, mutta tunneilla tehtävien harjoitusten tarkoitus on saada opiskelija tuottamaan tekstiä vähän kuin pakosta. Ja kyllähän sitä tuleekin. Kotona voi sitten jalostaa pidemmälle.

Kehitä kielitaitoa kevyesti

  • Lue kaunokirjallisuutta laidasta laitaan.
  • Lue aikakauslehtiä.
  • Harjoittele luovaa kirjoittamista.

Ja aina ennen kuin alat kirjoittaa, on hyvä lukea edes pätkä kaunokirjallista tekstiä. Silloin pääsee sujuvan tekstin makuun, mikä auttaa tuottamaan notkeaa kieltä oli tekstilaji mikä tahansa.

2 vastausta artikkeliin “Lukeminen kehittää kirjoitustaitoa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s